tiistai 22. tammikuuta 2013

Varpaista aloitettuja


Pienen blogipaussin jälkeen on taas aika esitellä jotain valmistunutta.

Kun lankaa on rajattu määrä, täytyy kehittää sellaisia töitä, että lanka varmasti riittää. Sukissa on siis kätevä jakaa lanka kahteen samankokoiseen kerään ja aloittaa kärjestä.

Aiemmin messuostoksena hankkimani joustava sukkalanka nimeltään Hot Socks Cotton Stretch Sockenwolle on osoittautunut käytössä aivan loistavaksi, kestää pesua ja on kulutuksellekin kestävä ja mikä mukavinta, todella kiva jalassa. Tätä lankaa hankin varmasti vielä lisääkin tilaisuuden tullen. Tein nyt itselleni sukat vajaasta kerästä, neliykköseen jalkaan! Painoa näille kertyi 48 grammaa, joten kerässä taisi olla vähän ekstraa.

Nyt sukkien ollessa valmiina huomaan, että näissä olisi ollut vara vaikka kohdistaa raidatkin (raidat ovat päinvastaisessa järjestyksessä). Kuvion otin Novitan sukkalehden polvisukista, puikolla oli aina 15 silmukkaa ja kahden ja puolikkaan puikkoja käytin. Aloituksen tein näihin niin, että neuloin pienen suorakaiteen ja poimin sen reunoista silmukat ja leventelin sitten kärjen.

Toiset sukat tein jo aikaa sitten Ullaneuleen kärkisukkien ohjeella, mutta kantapään tiimalasimallilla. Tätäkin Safirgarn-nimistä lankaa kului 48 grammaa, joka oli kyllä kokonainen kerä. Nämä menivät miehen käyttön ja kokoa on noin 44. Kolmepuolosen puikoilla nämä tein ja en vaan tykkää noista värin vaihtumisista. Varren suukin on vähän liian tiukkaan päätelty, mutta kelpasivat kuitenkin, mikä lienee pääasia.

3 kommenttia:

  1. Punasävyiset sukat näyttävät kivoilta :)
    Hauskaa myös kuulla että lanka on joustavaa. Pitää kyllä koittaa kun vastaan osuu.

    VastaaPoista
  2. Mä vielä joskus opettelen tekemään sukat aloittaen kärjestä! Niin paljon helompi olis tuhota jämälankoja! Hienoja sukkia! :)

    VastaaPoista
  3. Kivannäköiset nuo miehenkin sukat
    Olen opetellut myös nyt magig loop tekniikalla sukkia ja muuten kärjestä myös sukkapuikoilla.

    VastaaPoista