sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Seinäjoella messuilla


Tänäkin vuonna kävin Seinäjoen käsityömessuilla, 
vaikka Oulussa olisi vastaavat huomattavasti lähempänä jo viikon päästä. 
Tosin sinnekin pitää päästä käymään.

Matkaa Seinäjoelle on sen verran, että  linjurikyydissä matkustaessani 
tein matkamuistopeittooni yhden palan lisää. 
Oli vaikeuksia keksiä, mikä pala olisi sopiva. Seinä ja joki? 
No, päädyin rukinpyörä -nimiseen palaan kirjasta 200 virkattua ruutua.  
 Käsityöaiheinen pala kuitenkin!
Lankana on pienimpiä jämäkeriä, kaksi kului loppuun.
 
 Messuilla parasta on uudet ideat, joita  tarttui taas mukaan. 
Mosaiikeista innostuin ja hankin tarpeet kynsilakkakoruun.
Niiden tekemistä olen suunnitellut jo pitkään. 
Syksyn pimeitä varten ostin heijastimia,
ja muuta pientä ihan todelliseen tarpeeseen tuli hankittua. 
Ja joitain joululahjojakin.  


Messuostokset pysyivät siis hanskassa eikä kotimatkalla 
Kauhavan Lankavastakaan lähtenyt kovin suuri ostoskassi mukaan. 
Ostin lähinnä jouluhömpötyksiin materiaaleja, paitaa näistä ei (onneksi) tule.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti